Finn
Kiihtyen lähestyvän kuoleman puristava voima pakottaa kirjan päähenkilön pohtimaan minuutensa olemusta ja koko olemassaolonsa uskottavuutta.
Hän tarkastelee mieleen diakuvien tapaan ilmestyviä menneisyyden välähdyksiä. Ne pulppuavat elämän hetkiä, jotka johdattavat myös kertojan minuutta muokanneisiin filosofian, taiteen, yhteiskunnan ja kaikkeuden ilmiöiden pohdintaan.
Hän yrittää rakentaa epävarmaksi paljastuvasta menneisyydestään itselleen sopivan historian. Jo eletylle elämälle tulisi saada hyväksyntä.
Välähdyksenomaisten muistikuvien tapahtumilla ja ihmisillä ei välttämättä ole erityistä tärkeysjärjestystä tai edes olennaista merkitystä. Muistot voivat olla oikean suuntaisia tai kuvitelmaa. Tästä huolimatta ne ovat olennainen osa kirjoittajan tietoisuuden tilaa. Ne välittävät hänen todellisuudeksi mieltämänsä elämän kokemuksellista puolta.
Hän huomaa faktoiksi olettamistaan aisoista kirjoittamisen edellyttävän jatkuvaa tietojen tarkastamista. Tämä on tuonut hänelle esiin uusia asioita ja yksityiskohtia johtaen vanhan ajatusrakennelman kaatumiseen ja uuden syntymiseen. Jotkut elämän varrella syntyneistä käsityksistään kirjoittaja jättää yhä kellumaan epämääräiseen, subjektiiviseen tunnekuplaan, eikä sanojensa mukaan anna sen häiritä.
Menneen elämän dioista rakentuva pohdinnan runko tarjoaa päähenkilön kronologisen mutta sattumanvaraisesti painottuneen elämän historian. Fysiikan ilmiöiden ja filosofian lähempi tarkastelu on kuitenkin asettanut kronologian ja koko elämän todellisuusarvon kyseenalaiseksi.
Hän kertoo olevansa muutamien kirjassa kuvattujen asiakokonaisuuksien osalta asenteellinen, eikä oletakaan lukijan hakevan niistä objektiivisuutta. Hän myöntää myös, että on saattanut yhdistellä faktoja vallattomasti ja usein ehkä vain itselleen paremmin sopiviksi. Lohdutuksena tälle hän tarjoaa esimerkkinä Edgar Rice Burroughsia, joka päähenkilön sanojen mukaan kirjoitti lähes kolmekymmentä Tarzan-romaania upeine Afrikan kuvauksineen yhden Afrikkaa kosketteleva
